<< takaisin < edellinen seuraava >
tiistai 22.11.2005
Poikien ryhmätyö
“Cage, Fox, Todd ja… Craig, teille jää aiheeksi esitellä 1800-luvun säveltäjiä. Aloitetaan teidän esityksellänne ensimmäisenä ensi viikolla, oletan että tämä sopii teille.” Historian opettaja Millsbridge katsoo kysyvästi Ben Foxia, joka puolestaan huolissaan vilkuilee muuta ryhmäänsä, kaikki tiiviisti omissa puuhissaan. Dan Cage nostaa katseensa mustekynästä, jota hän on yrittänyt saada toimimaan purkamalla ja kokoamalla viimeisen tunnin ajan ja nyökkää Benille sen kummemmin tietämättä mistä on kyse.
“Joo, hoituu”, Ben vastaa ja katuu mielessään, ettei valinnut kiinnostavampaa aihetta kun siihen oli mahdollisuus.
Jason Todd saa luettua kirjansa väliin piilotetun Marvelin Spider-Manin ja innoissaan huikkaa edessä istuvalle Benille: “Otetaan keksinnöt, niistä on helppo tehdä esitelmä!”
Ben huokaa ja hillitsee itsensä ennen kuin vastaa Jasonille: “Jätkä, skarppaa vähän.”
Tunnin loppuessa pojat kokoontuvat sopimaan aikaa ryhmäkokoukselle. Ben selaa muistilappuja täynnä olevaa kalenteriaan Danin luottaessa siihen, että hänen menonsa ovat myös Benin menoja ja omaa kalenteria on turha kaivaa esille.
“Tämä viikko on kyllä täynnä treenejä, mutta tänään olis vapaata heti koulun jälkeen… Jasonilla ei oletettavasti ole mitään menoja, entäs Adam?” Ben tajuaa vasta nyt, että Adam Craig on kerennyt liukenemaan paikalta ominaiseen tapaansa. “Äh, mä käyn hakemassa sen takaisin tänne luokkaan.”
Dan ja Jason jäävät paikalleen ihmettelemään, keitä edes kuuluu 1800-luvun säveltäjiin. Adam ei ole kerennyt kauas ja palaa kuuliaisesti Benin kanssa takaisin luokkahuoneeseen, tosin edelleen kännykkäänsä näpläten.
“Ryhmäkokous, tänään heti koulun jälkeen. Kenelläkään ideoita missä pidetään?” Ben johtaa tilannetta, kuten on jo käynyt tavaksi.
Jason nostaa kädet pystyyn: “Mun huoneeseen ei tällä hetkellä mahdu ketään tai
mitään, yritän vältellä sen siivoamista.”
“Meillä sisko ei tulis jättämään meitä rauhaan ja Ben asuu niin törkeen kaukana”, Dan toteaa ja pojat kääntyvät katsomaan Adamia.
“Joo, käy. Tulkaa vaan meille”, Adam vastaa ja laittaa kännykän taskuunsa ottaen samalla liikkeellä toisen kännykän esille ja jatkaa näpyttelyä.
“Niin missä sä asuitkaan?” muut pojat kysyvät kaikki yhtä aikaa. “Burke Memorial Parkin vieressä. Viis minuuttia täältä”, Adam vastaa puolihuolimattomasti ollessaan jo matkalla pois luokasta.
Tuntien loputtua Ben ja Dan metsästävät Jasonin mukaansa ja lähtevät suunnistamaan kohti Adamin kotia, koska Adam on päättänyt luovuttaa viimeisen tunnin suhteen ja lähteä ajoissa.
“Onko kenelläkään Adamin puhelinnumeroa?” Dan katsoo kysyvästi Beniä ja Jasonia, jotka pudistavat turhautuneina päitään. Onneksi poikien huoli osoittautuu turhaksi, kun he saapuvat puiston laidalle, jota vastapäätä on vain yksi iso aidattu talo ja aidassa metallikylttiin kaiverrettuna sanat ‘Craig Estate’.
“Se on sitten vissiin tämä”, Jason toteaa ja painaa summeria. Sisällä pojat vilkuilevat uteliaana ympärilleen päätyessään paljon äveriämpään lukaaliin kuin Adamin huolittelematon ulkonäkö ja välinpitämätön olemus saivat heidät odottamaan.
“Mennään olkkariin, voidaan siellä tehdä sitä esitelmää”, Adam mutisee ja johdattaa pojat eteisaulasta huoneen läpi, joka vaikuttaa myös olohuoneelta, käytävään, jossa on seinällä epämääräisiä mustavalkoisia surrealistisia maalauksia ja lopulta huoneeseen, joka on kyllä sekin olohuone, mutta rennommalla tavalla kuin ensimmäinen.
Ben ja Dan istuvat hieman varoen nahkasohvalle, Jason lösähtää säkkituoliin lapsellisesti virnuillen ja nähdessään tämän sohvalaisetkin rohkaistuvat nostamaan jalkansa valtavalle rahille sohvan edessä.
Adam kaivaa seinustalla olevan lipaston laatikoista kasan sipsipusseja, jotka hän heittelee muille pojille. Pojat käyvät niiden kimppuun myhäillen, lukuunottamatta Daniä, jonka silmät laajenevat hänen hypätessään sohvalle pystyyn.
“Uus Xbox 360! Mistä sä kerkesit saamaan sen jo nyt?! Perhana jäbä, se tuli vasta tänään ja kuulemma loppu heti kaupoista… Mä joudun oottamaan omaani ikuisuuden”, Dan selittää kiihtyneenä.
“Aa, se. Se tuli aamulla kotiinkuljetuksella. En oikeestaan vielä kerennyt edes pelaamaan kun otin torkut koulun jälkeen”, Adam selittää hämmentyneenä.
Ben tajuaa vähitellen myös tilanteen ja innostus tarttuu häneenkin: “Mitämitä pelejä sulla on, tälle on tulossa uus FIFA ja NBA…”
Jason keskeyttää Benin: “Ja näittekö Need for Speedin mainoksen, ei luoja mitkä grafiikat!”
Adam kurkistaa TV-tason kaappiin ja aloittaa luettelemisen: “Ne nyt löytyy kaikki, tietenkin. Need for Speediä odotin eniten, FIFAkin välillä jees pelattava. Sitten on King Kong, Amped, Gun ja Call of Duty…”
Vieraiden silmät hohtavat heidän nähdessään kaapissa siistissä rivissä molemmat Play Stationit, GameCuben ja jopa nostalgisen Nintendo 64:n. Seuraavan varttitunnin ajan pojat käyvät kiivasta väittelyä siitä, millä pelillä aloitetaan ja missä järjestyksessä pelejä käydään läpi. Jopa Adam on viimein innostunut ja vaikuttaa kuin eri ihmiseltä verrattuna hänen aiempaan sisäänpäinkääntyneeseen olemukseensa.
Lopulta Ben on järjestänyt pelit yleisen suosion mukaiseen järjestykseen suosituimmasta vähiten suosituimpaan, niin että joka toinen peli on urheilupeli ja kirjoittanut listan pelivuoroista ja mahdollisista joukkuekokoonpanoista eri peleihin.
Sillä välin, kun Adam asentaa Xboxin pelikuntoon, Dan ja Jason kerkeävät rakentaa sohvista ja säkkituoleista pelistudiolinnakkeen, juosta huonetta ympäri parisen tusinaa kertaa ja keksiä kaikille omat pelaajanimet.
Kello kolmelta aamulla “Brutal Destroyer”-Adam, “BingBong”-Ben, “DanamiteBlast”-Dan ja “NinjaRush”-Jason muistavat historian esitelmän ja sen tosiasian, että huomenna, tai siis tänään, pitäisi vielä mennä kouluunkin. Noh, nukkua voi ensi yönäkin...