<< takaisin < edellinen seuraava >
Cheerleading-karsinnat
maanantai 23.1.2006
“Hei, Lisa?”
Lisa Jones kääntyy ympäri kuultuaan nimensä. Häntä vastaan innokkaasti tuijottaa arkisesti pukeutunut, suurta kirjapinoa kantava tyttö hänen ohjaajansa ryhmästä. Viola, tai jotain sinne päin.
“Yritätkö säkin cheerleaderiksi?” tyttö kysyy silmät hehkuen.
“Joo”, Lisa vastaa, “vaikkakin yrittäminen on ehkä vähän väärä sana. Jessica Grigio oli meidän joukkueen kapteeni junior high’ssa, joten mun täytyy vaan olla täällä näyttäytymässä.”
“Sä tunnet Jessica Grigion? Vau”, tyttö hengähtää ja lämäyttää sylillisen kirjoja viereiselle sivupöydälle. Lisa huomaa pinon ylimpänä vihon, jonka kannessa lukee siistillä tekstauksella ‘Olivia Kendrick’.
“Säkin siis haluat joukkueeseen, Olivia?” Lisa kysyy vaaleita piikkisuoria hiuksiaan haroen. “Jos sä oot yhtään hyvä, mä voin vähän auttaa siinä.”
“Eikä, kiitos”, Olivia sanoo hymyillen leveästi ja miettien, miten hyvä tuuri hänellä on käynyt.
Kymmenen minuutin keskustelun hypyistä ja pyramideista ja univormuista jälkeen kaikki huoneen oppilaat kutsutaan liikuntasaliin, jossa alkaa koreografian ja ensimmäisen huudon opettelu. Olivia ja Lisa ottavat vierekkäiset paikat salissa, vaikka Olivia huomaakin Lisan tervehtivän vaikka kuinka montaa muuta tyttöä. Silti Lisa on juuri hänen kanssaan. Kirkas hymy kasvoillaan hän alkaa keskittyä joukkueen kapteenin opettamaan koreografiaan.
perjantai 27.1.2006
Seuraavat iltapäivät kuluvat harjoituksissa, kunnes viimein perjantaina koittavat varsinaiset koe-esiintymiset. Lisa ja Olivia pääsevät samaan koeryhmään ja tanssivat ja kannustavat ja hyppivät hiki hatussa - Lisakin, sillä Olivian innostus on tarttunut häneen viikon aikana. Jo aiemmin tytöt ovat sopineet, että kun koe-esiintyminen on ohi, on aika mennä ostarille jogurttijäätelölle.
“Mä pyysin Annan ostarille myös”, Lisa sanoo kuin ohimennen parivaljakon istuessa bussissa kohti Merle Hay -ostoskeskusta.
“Ai”, Olivia vastaa yllättyneenä. “Kiva.”
Lisa ei huomaa Olivian innotonta äänensävyä.
Lisa on ottanut ananasjogurtin ja kasannut päälle mysliä, marjoja ja pähkinöitä. Olivia tuntee itsensä vähän lapselliseksi vaahtokarkeilla ja browniemuruilla höystetyn, kinuskikastikkeessa kylpevän vadelmajogurttinsa kanssa, mutta Lisa ei näytä huomaavan.
“Mikä toi on?” kuuluu yhtäkkiä huvittunut ääni pöydän vierestä. Olivia kääntää päänsä ja kohtaa hänen annostaan tuijottavan Anna Westin.
“Se - öh - minä -”
Olivia ei ehdi puhua enempää, ennen kuin Lisa on jo pompannut ylös halaamaan Annaa kiljuen samalla jotain siitä, miten he eivät ole ehtineet nähdä kahteen päivään. Anna tuntuu unohtavan Olivian kokonaan, onneksi, ja menee hakemaan itselleen pallollisen sinistä daiquiri-sorbettia. Ei lisukkeita, Olivia huomaa ja yrittää syödä omansa huomaamattomasti pois, epäterveellisimmistä aloittaen.
Lisa esittelee nopeasti Annan ja Olivian, vaikka he ovat aiemminkin tavanneet ainakin kahdesti.
Olivia seuraa Lisan ja Annan kiihkeää keskustelua jostakin pojasta, jonka kanssa Anna on käynyt treffeillä, mutta vasta, kun puhe kääntyy siihen, ketkä pojat ylipäätään ovat söpöjä koulussa, hän pääsee mukaan juttuun.
“Mun mielestä ainakin se Daniel Cage on tosi söpö. Niin, ja se Jacob meidän matikantunnilta”, Lisa kertoo. Olivia on eri matikanryhmässä, mutta luulee tietävänsä, kenestä on kyse.
“Ben Fox on musta kiva”, Olivia ehdottaa. Lisa miettii asiaa hetken, hymyilee sitten ja on samaa mieltä.
“Ykkösvuoden pojat on niin lapsellisia”, Anna ilmoittaa pitkästyneellä äänellä. “Mä en ikinä deittaisi ketään, joka ei ole ainakin kolmannella vuodella.”
Lisa nauraa ystävänsä valikoinnille ja Oliviakin hihittää mukana.
maanantai 30.1.2006
Maanantaina liikuntasalin ulkopuolisen ilmoitustaulun ympärillä on kova kuhina, kun tusinoittain kiiltävähiuksisia ja hoikkia oppilaita yrittää nähdä, onko tullut valituksi cheerleading-joukkueeseen. Alempiluokkalaisten joukkueeseen on valittu seitsemän uutta jäsentä, ja nimilistalta löytyy kuin löytyykin sekä Lisan että Olivian nimet.
“Jessica sanoi, että voisin mennä suoraan ylempiluokkalaisten porukkaan, mutta ajattelin, että menen sinne vasta ensi vuonna, ettei tarvi vielä käyttää kaikkea vapaa-aikaa harjoituksiin”, Lisa selittää Olivialle, joka on tiedosta hyvin vaikuttunut.
“Niin, ensin pitää vähän rentoutua”, Anna sanoo vihjailevasti. Olivia ei kiinnitä tähän huomiota.
“Öh, kuinka monta kertaa meillä on harjoituksia? Kai mä ehdin vielä musikaalitreeneihin?” hän kysyy yhtäkkiä hätääntyneenä.
Anna repeää nauruun. “Kuulutko sä draamakerhoon?”
Lisa kurtistaa kulmiaan. “Me treenataan varmaan neljänä päivänä viikossa. Minkä takia sä edes haluaisit viettää aikaasi niiden nörttien kanssa?”
“Me - me tehdään The Music Man... Mä sain Eulalie Mackecknie Shinnin roolin”, Olivia sanoo hiljaa, “se on iso osa ekavuotiselle, mutta neiti Cummings sanoi, että olin tosi hyvä.”
Anna naurahtaa taas, ja samalla Lisa nostaa kätensä Olivian hartialle ja katsoo häntä intensiivisesti. “Olivia, kuuntele. Cheerleading on parasta, mitä high schoolissa voi tehdä. Joukkueen jäsenenä sä olet menestyvä ja arvostettu roolimalli muille oppilaille. Tällä tavalla kaikki muut tytöt haluais olla sä ja kaikki pojat haluais olla sun kanssa. Me ollaan oikealla puolella. Kaikki teatterikerhon tyypit on niitä, joilla ei ole tarpeeksi kykyjä päästä joukkueeseen. Kyllä neiti Cummings ymmärtää.”
Olivia jää vielä miettimään asiaa, kun Lisa ja Anna jo lähtevät kävelemään poispäin.
“Hei, odottakaa!” hän huutaa ja juoksee tyttöjen perään.
Seuraavalla äidinkielen tunnilla Olivia ilmoittaa neiti Cummingsille, ettei voi enää jatkaa musikaalissa. Neiti Cummings on pettynyt ja yrittää vielä suostutella Oliviaa jäämään, sanoo, ettei ole usein nähnyt niin hyvää näyttelijänsuoritusta kuin Olivialla, ja että hän olisi ollut kakkosvaihtoehto Marianin osaan. Olivia pusertaa kasvoilleen hymyn ja sanoo, että haluaa mieluummin olla cheerleader. Neiti Cummings katsoo hänen poistuvan luokasta ja miettii, että Olivian viimeinen lause oli vähiten vakuuttava, jonka on tältä kuullut.