<< takaisin < edellinen seuraava >
Risteyskohtia Meganin elämässä
maaliskuu 2007 - helmikuu 2008
keskiviikko 14.3.2007
Rouva Gallagher selostaa ohjeita tavanomaisesti venyvällä, narisevalla äänellään samalla vilkuillen oppilaita lasiensa yli. “Niin, vaihtakaa esseenne parienne kanssa ja arvioikaa ne alustavasti ennen kuin palautatte paperit minulle. Käykää pääkohdat suullisesti läpi ja kirjoittakaa tiivistetty arvio esseen loppuun. Niin, aloittakaa jo…”
Megan Barnes tökkii paperipinolla kevyesti torkkuvaa Adam Craigia kunnes tämä nostaa päänsä pulpetista ja alkaa tonkimaan reppuaan. Megan laskee Adamin pulpetille pinkan sivuja pienellä, tasaisella käsialallaan kirjoitettua tuotostaan ja Adam ojentaa tälle vuorostaan osittain rypistyneen sivun, joka on puoliksi täynnä jollain kiehtovan kummallisella tavalla lainehtivaa tekstiä.
Megan kerkeää tulkita paperia jo puoliväliin, kunnes huomaa kirjansa välistä pilkistävän paperinipun ja alkaa hätäillen estellä Adamia: “Ei, älä! Älä lue sitä! Se oli vain harjoitusversio, mun essee olikin vielä täällä kirjan välissä.”
Adam kurtistaa kulmiaan, tuijottaa Megania ja tokaisee: “Ei, kyllä tää ihan kunnon essee on. Tätä tekstiä on vaikka kuinka. Ei tää oo mikään harjoitusversio, vaikka tätä kattois miten päin.”
Megan on hetken ajan sanaton ja sitten mumisee: “Mutta halusin sittenkin kirjoittaa siitä toisesta aiheesta ja sain siihen paljon kattavamman analyysin aikaiseksi… Ja sen ekan esseen argumentit oli muutenkin ihan naurettavia, anna se tänne takas vaan, sori kun jouduit lukemaan ylimääräistä…”
Adam räpyttelee hetken silmiään hämmentyneenä Meganin selostuksesta ja sitten virnistää pilke silmissään. “En anna.”
“Mitä ihmettä, anna se tänne nyt!” Megan turhautuu ja yrittää napata paperipinoa takaisin Adamilta, joka puolestaan siirtää sitä kauemmas ja kauemmas Meganin ulottuvilta.
“Mitä jos”, Adam yhä virnistelee selkeästi itseensä tyytyväisenä, “mä pidän tän, kun sulla ei ole tälle esseelle mitään tarvetta? Tässä on tuplasti parempaa ainesta kun tossa mun raapustuksessa. Anna mun palauttaa tää mun nimellä, mä keksin jotain millä mä korvaan tän sulle…”
Megan keskeyttää Adamin yllättäen hänet nopeudellaan: “Okei, mikäs siinä. Tää ei lähde sitten halvalla.”
Megan virnistää Adamille vielä leveämmin kuin tämä itse.
perjantai 16.3.2007
Perjantai-aamuna Megan kävelee ajatuksissaan pitkin koulun käytävää, kunnes jokin nappaa kiinni hänen hihastaan. Hihan päästä löytyy Adam, jolla on jo valmiiksi hieman anteeksipyytävä ilme naamallaan.
“Hei, ööh, tässä pääsi nyt vähän käymään niin kun… Mä satuin jutteleen kavereilleni siitä sun esseestä ja kuinka sä pelastit mut pulasta, kun se mun oma essee oli semmosta roskaa, ettei mitään rajaa. Ja sitten ne halus kaikki ostaa sulta esseitä myös ja mä selitin niille, että et sä myy niitä etkä mitään, mutta jos hypoteettisesti haluaisit myydä niitä, niin kuinka monelle kerkeisit kirjoitella niitä ensi viikolle?”
Megan tuohtuu ensin ja sättii Adamia, kunnes hetken päästä rauhoittuu ja alkaa tekemään päässään laskelmia ja vähitellen innostuu ideasta.
“Niin monta kuin tarvitaan, kunhan korvaus on sen mukainen”, Megan vastaa Adamille yrittäen peittää tyytyväisen myhäilynsä välinpitämättömään ilmeeseen.
Adam aloittaa jo pahoittelemaan, että edes kysyi asiasta, kunnes hän tajuaa mitä juuri kuuli ja paiskaa kättä Meganin kanssa samalla pyyhkien pois piittaamattoman ilmeen hänen kasvoiltaan.
lauantai 4. - sunnuntai 5.8.2007
Samaa tahtia, kun kesäilta alkaa hämärtyä, kasvaa nuorten määrä MacRae Parkissa. Puisto on tarpeeksi viihtyisä, jotta nuoret pystyvät kuluttamaan siellä tunteja huomaamattaan, mutta myös sopivan suojaisa siihen, että he pystyvät nauttimaan siiderinsä ja kaljansa siellä virkavallan puuttumatta asiaan. Ei ihme, että yhtenä kesäloman viimeisimmistä lauantaista paikka suorastaan kuhisee enemmän tai vähemmän humalaisia koululaisia.
Daniel Cage ja Ben Fox ovat kerinneet juomaan jo muutaman oluen ja ovat ajautuneet pikkumaiseen kiistaan siitä kumpi heistä on parempi valehtelemaan. Kumpikaan heistä ei oikeastaan muista tähän enää syytä, vaikka naljailu yhä jatkuukin. Heidät vihdoin hiljentää paikalle kävelevä tyttöjoukko, joka tunnistaa jalkapalloilijat.
“Ben ja Dan treeneistä! Mitä te pojat täällä, noh noh, eikö teidän pitäisi olla treenamassa?” Lisa Jones kikattaa ja istuu poikien viereen viittoen muita tyttöjä viereensä.
“Tiedätkös, osataan me myös pitää hauskaa”, Dan sammaltaa kevyesti ja tökkii kyynärpäällään Beniä oman kuvitelmansa mukaan huomaamattomasti.
Ben ottaa nokkiinsa Danin tökkimisestä, mutta päättää lopulta olla reagoimatta siihen ja vastaa tytöille: “Treeniähän tämäkin on. Me aiotaan treenata miten viedä teiltä jalat alta!” Täynnä ylpeyttä mielestään oivaltavasta sutkautuksesta hän taputtaa itseään olalle.
Tyttöporukka purskahtaa nauruun ja jää jututtamaan itsestään-ei-niin-tietoisia poikia.
Puolisen tuntia myöhemmin paikalle tallustaa Adam Craig mukanaan hieman vastentahtoinen Megan Barnes, jonka edellinen hetki sitten ylipuhui mukaansa. Megan oli juuri ollut päättämässä työvuoronsa läheisessä Taco Bell -ravintolassa, jonne Adam oli osunut yölliselle tankkaukselleen hetki ennen sulkemisaikaa. Adamin mielestä oli ollut niin hyvä idea tuoda Megan mukaan MacRae Parkin illanviettoon, että hän ei ollut kuunnellut Meganin poikkiteloisia sanoja eikä Megan ollut enää kehdannut kieltäytyä, kun Adam oli jäänyt odottamaan, että hän pääsee töistä.
“Hei jäbät, ja tytöt kans! Meikäkin saapuu vihdoin paikalle ja ihan vahvistuksen kera”, Adam huikkaa ja varastaa yhden Danin lonkeroista.
Megan istuu penkille ympärilleen vilkuillen ja Adam pian varastaa hänellekin yhden lonkeron. Dan yrittää jälkikäteen estää Adamia, mutta kun huomaa, että juoma meneekin Meganille, hän lopettaa Adamin estelyn ja moikkaa Megania nolona. Nuoret istuskelevat ja valittavat lähestyvästä koulun alusta ja loman loppumisesta.
“No, mä oon melkein tyytyväinen, että työt loppuu ja pääsee takas kouluun…” Megan huokaa väsähtäneenä.
Muut nuoret kokevat häivähtävän hetkisen huonoa omaatuntoa koko kesän laiskoitteluistaan, mutta siirtyvät taas nopeasti eteenpäin.
“Mutta kesä on meidän nuorten parasta aikaa, ainoaa kokonaan meidän omaa aikaa. Se pitää käyttää muistojen keräämiseen! Kavereiden kanssa! Ei, poikien kanssa!” Olivia Kendrick jatkaa selostustaan ja kohottaa lopuksi siideripullonsa vuodatuksensa kunniaksi.
Anna West iskee silmäänsä Meganille ja utelee: “Et voi väittää, ettet olisi tapaillut yhtään poikia. Koko kesän aikana. Ethän?”
“Ei mulla ole aikaa sellaiseen, poikien läpikäymiseen. Siinä on ihan liikaa häsläämistä, että löytää jonkun” Megan toteaa ja keskustelu siirtyy taas uuteen aiheeseen.
Kellon kääntyessä kahteen koko porukka hoilaa jo yhteen ääneen Summer of ‘69 -biisiä nolostelematta yhtään.
Illan, tai paremminkin yön, päätteeksi kaverusjengi viimein hajoaa ja Megan ja Adam lähtevät kävelemään bussipysäkkiä kohti. Adam haahuilee hiljaisena ajatuksissaan ja Megan yrittää puhua omiaan hiljaisuuden täyttämiseksi. Pysäkin penkillä istuessaan Adam naputtaa kiivasti kengänkärjellään maata ja yhtäkkiä lopettaa sen kuin seinään. Hän katsoo Megania suoraan silmiin ja toteaa: “Tiedätkö. Mulla ois aikaa sulle.”
maanantai 4.2.2008
Pine Trail High Schoolin käytävillä on huomattavasti hiljaisempaa kuin normaalisti. Oppilaiden keskuudessa kulkevat kuiskaukset aamuisista tapahtumista ja vaikka lähes kukaan ei tiedä koko totuutta, niin monet ovat saaneet tarinan pääkohdat tietoonsa. Se hiljainen kympin tyttö oli aamulla nähty istumassa koulun pihan penkillä jo kauan ennen kuin koulu alkoi ja sen kasvot olivat valkeat kuin lakana. Kerrottiin, että se oli mennyt kemian tunnille, mutta kun opettaja oli kysynyt kysymyksiä, ei se ollut reagoinut mihinkään. Niin kuin se tyttö olisi aidosti ollut kuuro. Jotkut jopa väittivät, että hänet oli riivattu ja osa puolestaan vitsaili, että hänkin oli viimein tajunnut ettei hikipinkoilusta ole mitään hyötyä.
Mikä keneltäkään ei ollut jäänyt kuulematta oli se, kuinka se tyttö oli yhden salamannopean hetken aikana räjähtänyt, alkanut kirkumaan ja huutamaan samalla heitellen kaikkea käsiinsä osuvaa ympäriinsä. Kirjoja, penkkejä, koeputkia, mittalaseja, mitä tahansa. Kukaan ei ollut saanut häntä rauhoittumaan, kunnes paikalle oli tullut se poika, joka lintsaa usein, Adam Craig, joka sitten vei tytön pois. Monet olivat hyvin järkyttyneitä tapahtuneesta ja osa heistä jopa pyysi lupaa lähteä koulusta aiemmin pois kotiinsa.
Sitä tyttöä, jonka nimeä kukaan ei ihan varmasti muista, ei nähty koulussa seuraavaan kolmeen viikkoon. Joku tunsi kaverin, joka oli tavallaan läheinen tämän kumman tytön kanssa ja tiesi kertoa, että lehdessä oli ollut Stephanie Barnesin muistokirjoitus. Sen kumman tytön äidin. Ja että se oli kuollut syöpään neljä päivää ennen sen tytön kohtausta. Tyttö oli aiemmin vakuuttanut kaikille, että on kunnossa. Tyttö oli aiemmin vakuuttanut kaikille, että on kunnossa. Sen päivän jälkeen kaikki olivat kuitenkin vakuuttuneita, että “kunnossa” se tyttö ei ainakaan ollut.