Normaalisti hyväryhtinen mies röhnöttää tuolillaan liikkumattomana. Vain hetkeä aiemmin hän oli vielä juonut kahvia ja jutellut niitä näitä. Nyt kahvikuppi lojuu kyljellään ja mies on hiljaa.  Miehen aiempi keskustelukumppani katsoo miestä  odottaen (peläten), että mies vielä liikahtaisi. Mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Miehen keskustelukumppani odottaa tuntevansa riemua, tyytyväisyyttä tai vahingoniloa, mutta hän on vain turta. Juuri nyt hän ei pysty tuntemaan mitään. Hän kuitenkin tietää, että aamuun mennessä tilanne on muuttunut ja hän tulee kokemaan koko monimutkaisen tunneskaalan kerralla. Tuleeko hän katumaan tekojaan? Se selviää vasta aamulla. Sitä ennen on kuitenkin poistuttava paikalta ennen kuin kukaan saa tietää, mitä on tapahtunut. Hän luo viimeisen katseen liikkumattomaan mieheen ja poistuu toimistosta.

Aamulla poliisiauto ajaa pihaan ja hän tuntee jälleen.

Murtumispiste on 13.7.2019 pelattava rikosdraama-aiheinen liveroolipeli, jonka ensimmäinen pelautus pidettiin heinäkuussa 2018. Pelissä käsitellään muun muassa moraalisuutta mysteerien ja ihmissuhteiden keinoin. Lieventävätkö hyvät tarkoitukset erehdyksessä tehdyn rikoksen vääryyttä? Entä onko oikeutettua tehdä rikos, jos siitä seuraa jollekulle jotain hyvää? Peli sisältää rankkoja teemoja, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä synkistelypeli, vaan se sisältää myös ihmissuhdekoukeroita ja mysteerien ratkontaa ja aiheuttamista.

Peli pidetään kesällä Vallitun leirikeskuksessa Kangasalla, Tampereen lähellä.  Murtumispiste järjestetään yhteistyössä Mielikuvitusystävät ry:n kanssa ja pääpelinjohtajana toimii Ria M. Yhteyden pelinjohtoon saa sähköpostitse osoitteesta larpmurtumispiste(at)gmail.com tai tapahtuman Facebook-sivun kautta.

larpmurtumispiste(at)gmail.com
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now