top of page

Autossa on ahdasta, sillä Megan tuli sittenkin mukaan. Kahdeksan ihmistä seitsemällä penkillä tuntuu epämukavalta, mutta Lisa istuu mielellään Benin sylissä. Nick soittaa oman bändinsä cd-levyä liian lujaa, Anna valittaa vessahätää, Adam pelaa Danin puhelimella Candy Crushia ja Olivia ei ole sulkenut suutaan kertaakaan matkan aikana. Megan puristaa rattia rystyset valkoisina. Onneksi kohta ollaan perillä.

-------

Iowalaisen Pine Trail High Schoolin yhdessä käynyt kaveriporukka kokoontuu taas jokavuotiselle mökkireissulleen. Metsämökki on varattu, autot pakattu täyteen ruokaa ja jopa Annan ihmisiä välttelevä poikaystävä Nick on tullut kerrankin mukaan.

 

Edessä on viikonloppu täynnä hyvää ruokaa, seuraa ja juhlaa. Ystävykset eivät ole nähneet toisiaan koko porukalla aikoihin, ja taas on selviteltävänä kaikenlaista sotkua ihmissuhteiden, työpaikkojen ja ristiinmenevien koulumuistojen kanssa. Toiveet ovat korkealla myös sen suhteen, että ennen niin läheiset kaverit löytäisivät taas toisensa ja kaikki olisi niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. 

------

Pelin maailma -sivulta löytyy linkkejä erilaisiin maailmaa rakentaviin materiaaleihin, joissa voi tutustua hahmojen elämiin ennen peliä - tai ainakin siihen, mitä niistä yleisesti on tiedossa. 

------

Yhtä matkaa on kahdeksan hahmon tiivistunnelmainen liveroolipeli menneisyyden kohtaamisesta ja ihmissuhteiden haasteista. Seuraavan pelautuksen päivät eivät ole tällä hetkellä tiedossa. Yhtä matkaa on pelautettu kahdesti elokuussa 2017 ja aiemmin saman pelinjohdon toimesta eri nimisenä.

Pelin järjestäjä on Mielikuvitusystävät ry. Pelinjohtajina toimivat Henriikka Talvensaari ja Pauliina Tulenheimo.

bottom of page